Hirvenmetsästys
Talvella ensimmäisessä vuosikokouksessa1961 valittiin hirvijaosto. Keväällä haettiin hirven kaatolupaa, mutta sitä ei vielä myönnetty, koska hirvikanta katsottiin näillä alueilla niin pieneksi. Seuraavana vuonna Haminalahden Metsästysseura antoi? oman alueensa myös anottavan hirviluvan piiriin. Nyt lupa myönnettiin yhdelle eläimelle ja se saatiin ajometsästyksenä Viitaniemeltä. Ruho siirrettiin Heimolan kaksipuoliselle ladolle Partasen niitylle, jonka katettu välikkö toimi lahtivajana.
Myöhemmin lahtivajoina toimivat mm. Heimosen Pekan liiteri, Hussolan liiteri, Tuovisen kauppa varastorakennuksessa, Poikkimäen karjakeittiö ja Mykkälän puimala. Hygienia ei aina ollut hyvin korkealla tasolla, sillä paloittelualustana saattoi toimia lannanajokorin päälle nostettu lautalava.
Jo ensimmäisessä jahdissa oli käytössä osallistumispisteet ja täysillä pisteillä sai 1,6 kg lihaa. Ei siitä vielä pakaste pullistellut.
Seuraavana vuonna oli myös yhden hirven lupa. Sen kaatoi Uuras Roininen Lauttalammen maastosta. Nyt järjestettiin myös ensimmäiset hirvipeijaiset Haminalahden nuorisoseurantalossa 25.10.63. Ne aloitettiin klo 19.30, että karjanhoitajatkin ehtivät mukaan. Pääemäntänä oli Terttu Kauppinen ja mukana Saimi Karttunen, Anja Immonen, Bertta Sutinen ja Helvi Sutinen. Ensimmäisen keiton tykötarvikkeet perunat, porkkanat, leivät ja polttopuut saatiin Lauri Sutiselta. Sen jälkeen peijaiset pidettiin toistuvasti Haminalahdessa, kunnes 1966 sovittiin kolmen kylän vuorottelusta ja sen vuoden peijaiset olivat Rytkyn Nuorisoseuran talossa. Kaislastenlahden ja Haminalahden vuoroilla pitopaikka oli Haminalahden nuorisoseurantalo.
Seuran ensimmäinen kahden hirven lupa saatiin vuonna 1975 ja seuraavana vuonna jo viiden (joista vasoja 2). Hirvikannan kasvu ja Karttulan tiellä tapahtuneet hirvikolarit vauhdittivat lupamäärien nousua ja näin 1980 lupia oli jo 9 aikuiselle ja 11 vasalle, kaikki saatiin kaadettua. Hirvikantojen edelleen kasvaessa metsävahingot ja liikenneonnettomuudet kasvoivat ja niin syntyi tarve alentaa kerralla reippaasti hirvikantaa koko maassa. Tämän seurauksena vuonna 2007 eränkävijätkin saivat 50 eläimen luvat ja niistä kaadettiin 46. Seuraavana vuonna lupamäärä tipahti kuuteen vaikka Karttulantien hirvikolarialttius antoi hieman lisämahdollisuuksia naapuriseuroihin verrattuna. Nyt lupamäärät liikkuvat kymmenen paikkeilla ja metsästäjienkin mielestä taso on sopiva.
Hirvien metsästyksessä nimetyllä metsästyksenjohtajalla on tärkeä rooli ja suuri vastuu. Hirvenmetsästyksenjohtaja päätetään kesäkokouksessa, lisäksi nimetään useita varajohtajia.
Metsästyksenjohtajat:
Pertti Kinnunen 1962 – 1982
Heikki Penttinen 1983 - 2004
Raimo Pussinen oli erikseen kahtena vuonna
Arto Sutinen 2004 – 2006
Erkki Oinonen 2007 - 2008
Tauno Jauhiainen 2009 - 2011
Janne Sutinen 2012 - 2013
Hannu saario 2014 -
Alkukauden ongelmia
Hirvenmaksa oli hyvin kysytty lihapala. Niinpä se alkuaikoina hävisi jonkun reppuun heti suolistuksen alettua. Sodassa olleet miehet käsittelivät kivääriä pelottomasti. Nylkyvaiheessa saattoi jollakin olla vielä patruuna piipussa ja ase varmistamatta. Kivääri saattoi olla aika huolettomasti lähipuuta vasten vaikka kaatoryypyt oli nautittu. Myös viinaksien käytöstä jahtipäällikkö joutui jatkuvasti huomauttamaan ja pahimmassa tapauksessa vietiin metsästäjä kaverien saattamana kotiin. Hirvimerkit ammuttiin alkuvaiheessa Saarijärven ampumaradalla. Oli osuttava kuusi kertaa seisovaan maaliin. Kun valvova vääpeli oli viinan menevä, ei sillä nipotettu jos merkin ampujakin otti ryypyn poistaakseen turhaa jännitystä. Eränkävijäin metsästyksen johtajana toimi pitkään Pertti Kinnunen. Hän loi sääntöjä noudattavan metsästyskulttuurin.
Ajometsästys
Ajometsästys onnistui hyvin, kun metsästäjien määrä oli suuri. Esimerkiksi vuonna hirviporukassa oli19?? oli 58 miestä, näistä asemiehiä 34. Tällä joukolla saatiin 1,5 km passiketju, kun joukko oli jaettu puoliksi ajajiin ja puoliksi passimiehiin. Passilinjat oli merkitty, raivattu ja passipaikat numeroitu.Vuosien saatossa selvisi hirvien yleiset kulkureitit. Tämän johdosta numeroidut passipaikat arvottiin metsästyspäivän alussa ja seuravassa ajossa edettiin käännetyssä järjestyksessä. Osa kiväärimiehistä osallistui tarvittaessa myös ilman asetta ajomiehenä metsästykseen ja näitä myös vuoroteltiin tasapuolisesti.
Koirien käyttö hirvijahdissa alkoi pikkuhiljaa yleistyä kun kaatolupien määrä kasvoi. Ensimmäinen harmaa norjanhirvikoira oli Matti Martikaisella vuonna1979, sitten Reino Mykkänen ja Simo Pirskanen tulivat koiramiehinä jahtiin. Korvaharjun karjalankarhukoiraa Murrea kuljetettiin aina narussa mukana. Se ei ollut kenellekkään mieleinen tehtävä, sillä risukossa se aina kiersi puun toiselta puolen kuin taluttaja. Jahtijohtaja Kinnusen adjutantti Erkki Sutinen ja Teuvo Husso joutuivat monesti taluttajiksi, eivätkä oikein päässeet jyvälle, miksi koiraa piti ”raahata” mukana. Nyt jäsenillä on 6 – 7 koiraa ja niiden käyttöä jahdissa pyritään vuorottelemaan.
Koirien koulutus ja rotuvalikoimat ovat laajentuneet. Useat koirat ovat pärjänneet hyvin maakuntatasolla ja Raimo Pussisen käyttövalio Ilo sai II -palkinnon SM -kisassa hirvenhaukkukokeessa. Esko Markkasella oli aluksi harmaa norjanhirvikoira Veijakan Nero käyttövaliona. Nyt ne ovat vaihtuneet edellisten lähisukulaisiin, Jämtlannin pystykorviin. Toinen on Karvatsalon Usko ja toinen Pystytuulen Elvis, molemmat kaksoisvalioita. Aimo Airaksisen Retulta on ammuttu yli 31 hirveä. Luvussa on mukana jäljitetyt kolarihirvet. Retu on suomenpystykorvan ja norjanharmaan risteytys. Koirametsästyksen alkuvaiheessa koiramiehet ampuivat hirven yleensä haukkuun, nyt levitetään monesti passiketju oletetulle kulkureitille. Ajossa olevan hirven etenemistä on nyt helppo seurata koiran pannassa olevan GPS-lähettimen avulla. Puhelimella passimiehet saavat tietoja ajon etenemisestä.
Seuran toiminnan alkuvuosina hirvennahkoilla oli hyvä kysyntä. Myöhemmin nahkatehtaiden kiinnostus vuotiin väheni. Myös pahimpina hirvikärpässyksyinä vuodat olivat niin reikäisiä, etteivät kelvanneet kenellekkään. Viime vuosina nahat on suolattu lahtivajan vieressä olevaan varastoon ja ne on markkinoitu alueen 10-kerhon yhteishankkeena.
Metsästyksen alkuaikoina hirvet olivat arkoja, nyt ne asutuksen laajenemisen myötä ovat tulleet ”kesymmiksi”. Pohjois-Savossa oli pitkään sarvien piikkilukuun liittyvä rajoitus. Haluttiin säästää vanhoja uroksia jatkamaan sukua. Se aiheutti joskus ongelmallisia tilanteita. Siitä luovuttiin muutama vuosi sitten. Myös vasojen leukaluut oli toimitettava riistanhoitoyhdistyksen toimihenkilöille todisteeksi vasoista. Niitä valvovat joutuivat varastoimaan ne mm. kerrostalon parvekkeilla, ennen kuin ne haudattiin.
Metsästystä ovat vuosien varrella helpottaneet rakennetut hyvät metsätieverkostot, radiopuhelimet ja niiden kehittyminen, mönkijät ja muut vempaimet. Yhteislupa-alueisiin suhtauduttiin aluksi kielteisesti. Lähimpien naapuriseurojen kanssa tehtiin aluksi joitakin sopimuksia. Sitten muotoutui ns. 10 –kerho, johon kuuluvat kaikki Kuopion länsi-alueen seurat. Yhdyshenkilönä on nyt Jari Heikkinen.
Karttulan vilkasliikenteisellä tiellä on sattunut monta vakavaa hirvikolaria, vakavia ihmisille ja hirville. Poliisit hoitivat pitkään kolarihirvien jälkihoidon aina huutokauppaa myöten. Sitten tehtävä siirtyi riistanhoitoyhdistyksille. Se nimesi valtuutetun hirvikolariyhdyshenkilön. Kuopion läntisen alueen osalta Heikki Penttinen oli useita vuosia tässä tehtävässä ja sitten Aimo Airaksinen. Nyt tehtävässä on Hirvilahden Metsästysseuran alueelta oleva Olavi Venäläinen. Riistanhoitoyhdistys hoitaa myös kolarihirvien lihojen huutokaupan. Se maksaa kaatolupamaksun valtiolle ja huutokauppatuoton riistanhoitoyhdistys saa oman toimintansa hyväksi. Valtuutettu pyytää pääasiassa oman metsästysseuran jäseniä apuvoimaksi.
Eräkallion rakentaminen
Hirvimetsälle kokoonnuttiin alkuvaiheessa mm. Rytkyn seurantalolle, Penkereen tiehaaraan, Joutenjärven tiehaaraan ja Turkinlehdolle. Oman majan valmistuttua, siitä tuli kokoontumispaikka.
Haave omasta majasta oli ollut metsästäjien mielessä jo pitemmän aikaa. Ajoittain vesi- ja räntäsateessa nuotiolla värjöttely antoi puhtia hankkeelle. Pauli Mykkänen lahjoitti tontin Annikkitien varrelta ja lahjakirja tehtiin 2.2.1993. Seura osti tontilla olleet puut ja ne sahattiin Pertti Sutisen toimesta rakennustarpeiksi. Laavun ja majan mallia katsasteltiin metsästäjälehdistä ja käytiin tutustumassa lähiseutujen ratkaisuihin. Karttulan Soinlahden maja näytti sopivalta ja sen pohjalta Erkki Julkunen laati työpiirustukset. Siinä vaiheessa rakennuslupa unohtui hakematta, mutta puute huomattiin myöhemmin. Asialliset
rakennuspiirustukset laati Aarne Sopanen ja niiden pohjalta neuvottelujen jälkeen saatiin myös virallinen rakennuslupa hieman jälkijunassa. Maja rakennettiin 1993 ja se vaati runsaasti talkootyötä. Työt etenivät hyvin kun seuran jäsenet osallistuivat hankkeeseen kiitettävästi. Vastaavana työnjohtajana toimi seuran jäsen rakennusmestari Erkki Julkunen ja asiaan sitoutunut seuran puheenjohtajan kirvemies Heikki Penttinen oli jatkuvasti rakennustöissä. Tontille rakennettiin myös puuvaja. Se tehtiin Ossi Räisäseltä ostetusta heinäladosta. Ulkovessa rakennettiin ”tuppeensahatusta” puutavarasta.
Erkki Julkunen esitti, että rakennetaan teurastusliiteri. Nylkyvajan piirustukset läpäisivät rakennustarkastuksen 2.2.2000. Se rakennettiin saman vuoden kesällä Eräkallion tontille. ”Teurastamoon” tuli nylky- ja paloittelutila, kylmiö ja pieni toimisto. Rakennukseen otettiin osuuskunnan vesiliittymä ja sähköt. Pohja-ala on n. 54 neliötä. Kallein yksittäinen hankinta oli lattian pinnoite. Se on kuitenkin osoittautunut hyväksi ja kestäväksi. Tämän rakennuksen perusmalli saatiin Soinlahden nylkyvajasta. Vaja on antanut uudet hygieniset tilat ruhojen käsittelylle. Metsästys voidaan aloittaa tarvittaessa ennen ilmojen viilenemistä. Kolarihirvet voi hyvin käsitellä kesäaikana ja varastoida kylmiöön huutokauppaa varten.
Majan isäntänä toimi vuodesta 1994 alkaen kunniajäsen Vilho Mykkänen.