Riistanhoitotyö

Riistanhoito ja luonnonsuojelu

Riistaeläimiä verottavien petoeläinten kantojen kurissapito koettiin seuran alkuaikoina tärkeäksi riistanhoitotyöksi. seuran saalistilastoissa oli alkuvuosina mm. kanahaukkoja mutta ne rauhoitettiin 1989. Kettuja on metsästetty toiminnan ensimmäisistä vuosista alkaen, aluksi lippusiimalla, nykyään ajavilla koirilla.

1960 luvulla ilmestyivät ensimmäiset tulokaspienpedot eli supikoira ja villiminkki. Supikoira on levinnyt idästä vaeltamalla ja sen kanta on tällä hetkellä todella voimakas. Villiminkkikanta on runsastunut lähinnä 1960–70 luvulla turkistarhauksesta karkuun päässeistä yksilöistä. Vuoden 1993 toimintailmoituksessa saalistilastossa oli 12 kettua, 8 supikoiraa, 3 näätää ja 4 minkkiä. Vuonna 1989 Teuvo Husso sai riistahoitoyhdistykseltä palkintona pienpetojen pyynnistä hirvikiväärin. Seuran vuosittain valitseman riistahoitajan valintaperusteissa pienpetojen pyynti näytteli tärkeää osuutta, mutta ansiolistalla tuli olla myös aktiivinen ote muuhun riistanhoitoon. Aarne Hiltunen lahjoitti seuralle Kanadassa pyytedyn ilveksen nahkan. Se on kiertopalkintona vuoden erämiehellä ja siirtyy vuosittain seuraavalle.

Raimo Pussisen, joka on seuran aktiivinen pienpetojen pyytäjä ja petoyhdyshenkilö, toteaa seuraavaa. 

Pienpetojen metsästämisellä on pitkät perinteet suomalaisessa eräkulttuurissa. Turkisten arvon romahdettua pienpetojen metsästyksen motiivina on ollut lähinnä riistanhoitotyön tekeminen. Toki hyvälle turkikselle on vielä kysyntää, mutta ei sillä kyllä enää rikastumaan pääse. Saalis käytetään pääosin metsästäjien omissa talouksissa ja saaduista nahoista valmistetaan lähinnä lakkeja sekä kintaita. On tärkeää korostaa maahamme saapuneiden tulokaspetojen (minkin ja supikoiran) metsästämisen tärkeyttä, mutta myös alkuperäisten pienpetojemme (ketun, näädän ja mäyrän) metsästystä. Pienpetokannat ovat paisuneet suuriksi luontaisten vihollisten puuttumisen sekä hyvän ravintotilanteen vuoksi. Joillakin alueilla tilanne on niin paha, että liian suuret pienpetokannat heikentävät merkittävästi alkuperäisten eläimistömme lisääntymistä. Esimerkiksi vesi- ja metsäkanalintumme kärsivät tilanteesta pahiten pienpetojen aiheuttamien pesä- ja poikastuhojen vuoksi. Pienpetojen pyyntiin tarvitaan lisää aktiivisia auttajia ja sen tulisi olla jokaisen metsästäjän velvollisuus. Tällä toiminnalla voimme varmistaa sen, että seuraavillakin sukupolvilla on mitä metsästää. Aktiivisen pienpetopyynnin vaikutuksista päästään nauttimaan jo parissa vuodessa, kunhan toiminnassa on mukana riittävän monta metsästäjää. Piepetoja vaivaa myös kapitartunnat ja se voi tarttua myös koiriin. 

Seuramme pienpetopyynnissä ansioituneita metsästäjiä ovat Sulevi Korhonen, Vilho
Mykkänen, Olavi Väisänen, Teuvo Husso, Tauno Korhonen ja Raimo Pussinen. Ennen kettuja pyydettiin jalkaraudoilla, kun taas nykyään ketun pyynnissä on sallittu jalkanaru. Ajavan koiran käyttö  ketun metsästyksessä on myös ollut yleistä. Seurassamme  on metsästetty kettua myös miesajolla. Ensin kettu kierrettiin mottiin, jonka jälkeen suunniteltiin passipaikat. Pari ajomiestä lähti ketun jälkiä myöten ja aika usein saalista saatiin. Ajomiehistä mainittakoon Teuvo Eskelinen, joka oli aikoinaa erittäin kovakuntoinen metsästäjä. Hän toimi hirviporukassa syksyisin ajomiehenä ja jatkoi metsästyskautta toimien ajomiehenä kettuporukassa. Nykyisin seuramme alueella on varsinkin vahva supikoirakanta ja tehokkaammalla pienpetopyynnillä voitaisiin vaikuttaa jopa lintukantoihin. Valitettavasti pienpetopyynti ei kiinnosta nykyisin seuramme jäseniä.

Seurassamme toimii kolme petoyhdyshenkilöä, jotka kirjaavat suurpetohavainnot riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) havainnointilomakkeelle. Petoyhdyshenkilöt toimittavat havaintonsa kolme kertaa vuodessa riistanhoitopiiriin. Riistanhoitopiiri seuraa kantojen kehitystä omalla toimialueellaan. Havainnot toimitetaan edelleen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen. Laitos laatii seurannan pohjalta valtakunnalliset suurpetokanta-arviot. Ilvesjahtia seuramme jäsenet ovat päässeet kokeilemaan, kun yhteisluvan alueelle on viime vuosina saatu yksi kaatolupa. Kettujahdin tapaan ilves on ensin kierretty mottiin, jonka jälkeen koira on laskettu jäljille. Koirina on käytetty suomenajokoiraa, amerikan kettukoiraa tai itäsiperianlaikaa.

Maataloustuotannon supistamiseksi peltoja poistettiin tuotannosta pellonvarauslailla, joka tuli voimaan 1969. Tämä ns. peltopakettilaki salli peltojen käytön rekisteröidyille metsästysyhdistykselle ilman korvausta. Myös pienet tilat lopettelivat tuotantoa muista syistä. Näin valmiita peltoja voitiin ottaa riistapelloiksi. Ne lisääntyivät 1970-luvulla, parhaimmillaan Eränkävijöillä oli toistakymmentä peltoa rehukauraa, maa-arttisookka ja rehurypsiä. Myös syysruista viljeltiin, jonka laiho oli herkullista ruokaa hirville ja jäniksille. Erilliset peltopökäleet olivat muutamia aareja. Osalta sato korjattiin, varastoitiin ja talvella vietiin ruokintapaikoille. Osalle sato jätettiin peltoon, jossa riistaeläimet kävivät ruokailemassa. Myös erillisiä teerien ruokinta-automaatteja oli maastossa. Vuoden 1984 toimintakertomuksessa niitä kerrotaan olleen kuusi.  Suolakivet tulivat1970-luvulta. Niissä on ruokasuolan lisäksi monipuolisesti kivennäisiä. Niitä ostettiin seuralle ja niitä sai riistanhoitoyhdistyksen toimintakilpailun palkintoina. Suolakiviä hankitaan edelleen ja ne sijoitetan vakiintuneille paikoille välttäen maantien läheisyyttä ja nuoria mäntytaimikoita. Muutamana vuonna keväällä kookkaisiin haapoihin kairattiin reikiä ja ne täytettiin karkealla suolalla ja tappi päälle. Näin suola imeytyi puun nesteiden mukana. Myöhemmin ne kaadettiin ja jänikset söivät oksistoon imeytyneitä suoloja ja haavan kuoria suurena herkkuna. Myös hirvet koloivat mielellään näitä puita. Haapojen kaato jäniksille on kuulunut koko seuran toiminnan ajan riistanhoitotoimenpiteisiin.

Heinät kuivattiin seipäillä Salinmäessä Räsäsellä ja Rytkyllä Hyttisellä. Niitä jaettiin koko alueelle. Nyt Hyttilän pellolla on paalattu kuivat heinät ja niitä on jaettu metsästysalueen eripuolilla oleviin katoksiin. Ruokintakatoksia on tehty vuosittain,  parhaillaan, niitä oli liki 30. Telkänpönttöjä kiinitettiin lampien ja jokien rannoille. Piikkilankojen kerättiin useana vuonna entisiltä metsälaitumilta sillä riistaeläimet ja koirat saattoivat vahingoittaa niihin jalkojaan. Myös metsässä liikkuvat ihmiset saattoivat niihin kompastella. Tienvarsien vesakoita raivattiin, että autoilijoille parani näkyvyys hirvien tielle tulosta. Vuonna 2007 Karttulan tien varteen vedettiin värikäs hirvinauha estämään eläinten tien ylityksiä. Työhön osallistui useita seuroja oman metsästysalueensa osalta. Teho jäi kyseenalaiseksi. Kesäksi katkeilleet nauhat poistettiin.